Artikkelisarjan ensimmäisessä julkaisussa taustoitimme transsukupuolisten työmarkkina-asemaa. Tässä tekstissä käymme transihmisten kokemuksien kautta läpi yhteiskunnassa, kuten työelämässä ja terveydenhuollossa, vallitsevia mekanismeja ja niiden vaikutusta toimeentuloon. Syvennymme kyselyn vastauksiin, syrjinnän muotoihin ja niiden risteämiin sekä siihen, kuinka niistä voi muodostua itseään ruokkiva kehä.
Syrjintä
Transihmisten työelämää käsittelevän kyselymme vastauksissa ilmeni, kuinka kokemukset kuinka laajasti kokemukset syrjinnästä vaikuttivat transihmisten elämään. Vaikka kaikki eivät kokeneet suoraa syrjintää arjessa tai työelämässä, pelkkä tieto syrjinnän mahdollisuudesta riittää aiheuttamaan moninaisia rasitteita ja rajoitteita transihmisten elämään.
Kaapissa oleminen on termi tilalle, jossa ihminen piilottaa osaa tai osia omasta itsestään muilta ihmisiltä eikä ole avoin omasta identiteetistään. Kaapissa oleminen on kuormituksensa lisäksi työkalu suojautumiseen väärinsukupuolittamista, utelua ja epäasiallista kohtelua vastaan:
”Aikoinaan tehtaalla työskennellessä oli pakko pysyä kaapissa, kun ei ollut turvallinen olo.”
”…en ole kokenut oloani tarpeeksi turvalliseksi työpaikoilla kertoakseni sukupuoli-identiteetistäni, koska naiseksi olettaminen alkaa jo ennen kuin dynamiikka työkavereiden kanssa on tarpeeksi vakaa, että voisin jakaa identiteettini heille. Kukaan ei siis ole ”tahallaan” väärinsukupuolittanut minua tietäen identiteetistäni, tuntuu hämmentävältä, kuinka paljon sukupuolitettua kieltä ihmiset käyttävät ajattelematta asiaa.”
Usein avoimuus on mahdollista vasta silloin, kun työyhteisö koetaan valmiiksi turvalliseksi ja esihenkilön tuki on selkeä. Vähemmistöstatus tilanteessa, jossa ei voi olla varma hyväksytyksi tulemisesta, aiheuttaa usein ahdistuneisuutta ja stressiä, ja sille on oma käsitteensä: vähemmistöstressi.
Vähemmistöstressi on kroonista stressiä, joka syntyy ilmapiiristä, jossa vähemmistön edustaja joutuu pelkäämään ja kokemaan syrjityksi tulemista. Negatiiviset kokemukset sisäistetään ja niistä aiheutuva stressi kroonistuu, kun ympäröivä maailma, yhteiskunta ja ihmiset asettuvat jatkuvasti itseä vastaan. Tämä hankaloittaa osaltaan mielen terveyden ylläpitoa ja saattaa kehittää mielenterveysongelmia, mikä puolestaan vaikuttaa suoraan opiskelu- ja työkykyyn sekä yhteiskunnassa toimimisen mahdollisuuksiin ja täten myös transihmisten taloudelliseen tilanteeseen. Vähemmistöstressi saa yksilön olemaan jatkuvasti varuillaan, peittelemään itseään sekä, mikäli mahdollista, salaamaan omaa identiteettiään:
”…pelko siitä että jollain työkaverillani olisi negatiivinen mielikuva transsukupuolisista jonka joutuisin häneltä kuulemaan on pelko joka on jo aikaisemmin toteutunut, ja kannan vähemmistöstressiä siitä että se tapahtuisi uudestaan”
”On raskasta kantaa vähemmistöstressiä siitä että oma naiseuteni ei ole riittävää tai oikeanlaista toisen silmissä, ja se on johtanut tilanteisiin väärinsukupuolittamisesta avoimeen vihamielisyyteen.”
Vähemmistöstressi voi estää ihmistä elämästä sellaista elämää kuin haluaa, ja se voi vähentää työelämän mielekkyyttä sekä haitata uralla etenemistä:
”Haluan tehdä työtä toisten ihmisten kanssa, mutta lähes kaikessa tällaisessa työssä joudun stressaamaan syrjinnän riskiä.”
”Vähemmistöstressi on todellista ja vaikuttaa arjen toimintakykyyn negatiivisesti puhumattakaan töistä.”
Nykypäivän työelämä, jonka yli 70 % suomalaisista kokee muuttuneen viimeisen kymmenen vuoden aikana työmäärän ja vaatimusten suhteen kuormittavammaksi1, onkin vielä haastavampi ympäristö vähemmistöille.
Seksismi ja transfobia
Useat tekijät vaikuttavat siihen, millaista transvihaa ja vähemmistöstressiä transihmiset kohtaavat. Esimerkiksi luokka, vammaisuus, sukupuoli ja rodullistaminen yhdessä transsukupuolisuuden kanssa synnyttävät toisistaan hyvin erilaisia kokemuksia syrjinnästä. Joskus vähemmistöihin kuuluminen voi saada työnhakijan harkitsemaan tarkasti, mitä puolia itsestään jakaa työnhakuprosessissa tai minne hakee töihin:
”Olen liikuntarajoitteinen, sekä autisti, joita joudun valehtelemaan pois työnhaussa, jotta ikinä voisin työllistyä.”
Kyselyn vastauksissa näkyi kokemusten keskinäinen eroavuus. Intersektionaalinen lähestymistapa paljasti materiaalistamme erilaisia kokemuksia vastaajan yksilöllisestä tilanteesta ja syrjinnän muodosta riippuen. Saamissamme vastauksissa painottuvat misogynian ja luokan vaikutukset transvihaan. Transihmisen identiteetin kohtaamiseen työyhteisössä vaikuttaa moni asia. Yksi vastaaja koki maskuliiniseksi tulkitun identiteetin olevan kaksipiippuinen asia:
”Sukupuolen ilmaisuni on ollut aina selkeästi kvääri*, mutta aiemmin minut tulkittiin butchiksi** (ja olen tulkinnut sen vaikuttaneen niin, että minun on ajateltu olevan ”reipas”, ahkera, vahva ja lojaali, mutta samalla ei yhtä pätevä kuin joku mies, mutta lähes kuitenkin.”
Transihmiset ovat kaikki yksilöitä, joilla on suuri kirjo muitakin piirteitä kuin transsukupuolisuus. Useampi vastaaja kertoi kohtaamastaan misogyniasta työelämässä:
”Transsukupuolisuus ei ole aiheuttanut sen ihmeellisempää syrjintää, mutta seksismiä saan kokea, sillä asiakkaat olettavat, että olen (nuori) nainen ja näin ollen kommentoivat asiattomia asioita.”
Toiset taas kertoivat saaneensa etua miessukupuolestaan. Eräs vastaaja todisti, kuinka tuleminen nähdyksi miehenä tuo etuja patriarkaalisessa yhteiskunnassa:
”Kasvatusalalla minut tulkitaan mieheksi. Siitä on erityistä etua, kun elämme patriarkaatissa. Olen huomannut kuinka minulla kuvitellaan olevan jotain erityistä asiantuntijuutta ja taitoa, sekä minut tulkitaan jotenkin erityisen lempeäksi ja hyväksi ihmiseksi, kun olen mieheksi tulkittuna kasvatusalalla, mikä on naisvaltainen ala.”
Yksi vastaajista ei ollut varma, mistä ikävä kohtelu töissä tarkkaan ottaen johtuu, sillä yhteiskunnassa on monenlaisia rakenteellisia eriarvoisuuksia ja ahdasmielisyyttä:
”Toki jossain paikoissa minuun on selkeästi suhtauduttu ns alempiarvoisena. Paha sanoa, johtuuko se sisäistetystä transfobiasta, misogyniasta (olen afab ja se näkyy ulkoisesti paljon vielä), iästäni vai kaikesta ylläolevasta.”
Muunsukupuoliset ihmiset eivät sovi (yhteiskunnan asettamaan) binääriseen mies-nainen-sukupuolikäsitykseen ja saavat transvihan lisäksi osakseen hämmennystä ja vihamielisyyttä, joka on luonteeltaan poikkeavaa transmiesten ja -naisten kokemuksesta. Ei-binäärinen transsukupuolinen voi joutua jatkuvasti puolustamaan omaa identiteettiään ja kokemaan kuormitusta siitä, että omaa sukupuolta täytyy jatkuvasti selittää hyvääkin tarkoittaville ihmisille auki. Eräs vastaaja pohti aiempia työpaikkojaan:
”Uskon, että jos olisin niiden aikana transitioitunut binääriseen sukupuoleen, siihen olisi suhtauduttu positiivisesti tai neutraalisti, mutta en usko että muunsukupuolisuutta olisi siellä haluttu yrittää ymmärtää. En toki kokeillut. Oletukseni oli, että tuskin, enkä halunnut kokeilla.”
Kun työhön kuuluu paljon uusien ihmisten tapaamista, joutuu itseään selittämään myös jatkuvasti uudelleen:
”…opettaessani lapsia, poikkeuksetta joka kerta kun saan uuden opetusryhmän, tulen kohtaamaan kysymyksen ”ootko sä mies vai nainen?” Vastaan siihen etten ole kumpikaan, eli olen asiasta avoin, jos sitä kysytään näin suoraan. Tämä vastaus kuitenkaan harvoin kelpaa. Jotkut alkavat inttää, että pakkohan jompikumpi on olla tai kumpi olisin mieluummin tai kummaksi minut on syntymässä määritelty.”
Asiakaspalvelutilanteissa ei-binäärinen työntekijä voi joutua ikäviin tilanteisiin:
”Asiakkaat ovat myös olleet välillä todella tökeröitä, ensimmäinen asia millä minua on tervehditty asiakastilanteissa on ollut ”ootko tyttö vai poika” sen sijaan, että asiakas ymmärtäisi häneen tehneen rikkeen tai vaarantavan yleistä turvallisuutta.”
Monilla aloilla yrityksen edustaminen eri tilaisuuksissa ja niissä verkostoituminen voi pitää sisällään kirjoittamattomia sääntöjä, joihin muunsukupuolisuus yhden vastaajan mukaan ei aina mahdu:
”Uskon että eibinäärinen sukupuolen ilmaisu myös nähdään ns. epäammattimaisena verkostoitumistilanteissa..”
Edustamiseen, verkostoitumiseen ja työelämään yleensä kuuluu jutustelu ja vitsailu, joka kuitenkin jossain tilanteissa tapahtuu vähemmistöjen kustannuksella. Homoudesta tai transsukupuolisuudesta vitsailu luo turvatonta ja ei-toivottua oloa vähemmistöille.
Patriarkaaliseen kulttuuriin kuuluu olennaisesti misogynia eli naisviha sekä seksismi. Seksismi tarkoittaa sukupuolen perusteella tapahtuvaa väheksyntää, alistamista tai syrjintää. Siinä, missä seksismi viittaa yleisemmin sukupuoleen perustuvaan syrjintään, misogynia viittaa nimenomaisesti naisvihaan. Misogynia tulee esille eriarvoistavana tai väkivaltaisena kohteluna. Se ei ole vain naisvihamielisten yksilöiden asenteita, vaan elää myös yhteiskunnan instituutioissa ja normeissa, mikä näkyy muun muassa palkkaeroina sukupuolitetuilla aloilla sekä kotityön määränä.
Misogynian muodot vaihtelevat seksistisistä vitseistä aina ahdisteluun ja fyysiseen väkivaltaan. Naisviha tulee esiin kyselyn vastauksissa eri tavoin:
”Olen kokenut työelämässä misogyniaa (minua ei oteta tosissaan mutta kun mieskollega sanoo saman, muut miehet nyökkäilevät keskenään.)”
”Olen kokenut misogyniaa harjoittelupaikoilla miespomojen taholta. En saanut mitään apua koulun tai työkavereiden puolelta. Pompottamista ja alistamista.”
Naisviha voi olla tahallista tai tiedostamatonta, eikä aina katso tekijän sukupuolta: sisäistetty naisviha tarkoittaa naisten toisiin naisiin tai itseensä kohdistamaa halveksuvaa asennetta. Vähättelyn ja kyseenalaistamisen tarkoitus on ylläpitää patriarkaalista ajatusta miesten paremmuudesta.
Transmisogynia on yleiseen naisvihaan liittyvä, mutta erillinen ilmiö, jossa naisviha kohtaa transfobian. Termi kuvaa sitä, kuinka transihmisiin kohdistuva pilkka on usein samalla naisvihaa ja naisellisen sukupuolen ilmaisun tapojen halveksuntaa. Tutkija Julia Serano kirjoittaa: ”Suurin osa transvihamielisyydestä, jota transsukupuolisena naisena kohtaan, on todennäköisesti paremminkin misogyniaa”.2
Seksistisen käytöksen tai naisvihapuheen mahdollistavat sivustakatsojat, jotka eivät puutu häiritseviin tilanteisiin. Yksi vastaajista kertoo, että kun työkaverit puuttuvat vähättelevään sekä vihamieliseen puheeseen ja tekoihin, se voi tehdä vaivaannuttavasta tai vastenmielisestä tilanteesta voimauttavan:
”Kuka tahansa voi olla tukena transsukupuoliselle työelämässä, ja seisoa rinnallamme kun kohtaamme häirintää tai syrjintää. Vaikeakin tilanne voi kääntyä voimaannuttavaksi, jos kokee että työyhteistö seisoo takanasi ja tukenasi vaikeissa tilanteissa.”
Terveydenhuolto
Transihmiselle transitioituminen saattaa olla hengenpelastava toimi. Suomalainen julkinen terveydenhuolto tarjoaa näennäisesti apua sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikan eli transpolin kautta. Transpoli vaatii hoitotasapainoa mahdollisten mielenterveysongelmien osalta ennen lääketieteellisen transition aloittamista, minkä viivästyminen tai epääminen heikentää transihmisen mielenterveyttä:
”…minulla on kestänyt opinnoissa mielenterveyden takia (johon transpoli liittyy muun muassa).”
Julkisessa transterveydenhuollossa on huomattavia puutteita, jotka vaikuttavat sitä käyttävien työkykyyn. Niillä, joilla on varaa yksityisiin lääkäripalveluihin, on pääsy nopeampaan transitioon ilman, että heidän sukupuoli-identiteettiään kyseenalaistetaan. Tähän sisältyy kuitenkin ristiriita: yksityisten palveluiden käyttö edellyttää maksukykyä, joka puolestaan usein edellyttää työssäkäyntiä. Työnteko ei kuitenkaan aina ole mahdollista esimerkiksi syrjinnän tai lamaannuttavan sukupuolidysforian vuoksi, ja transition näkyminen työpaikalla voi johtaa syrjintään. Transnuorille hoitoja ei tarjota käytännössä ollenkaan. Työ- tai opiskelukyvyn heikentyminen transitiota odotellessa heijastui myös keräämissämme vastauksissa:
”Edelleenkään en ole saanut kaikkea tarvitsemaani hoitoa, esim. mastektomiaa, jonka vuoksi käytän ohjaajan työssäni päivittäin binderia rintojen litistykseen. Binderin käyttö aiheuttaa mm. lihasjumeja, varsinkin kun sitä pitää pitkiä aikoja säännöllisesti.”
”En kokenut työpaikoissani voivani olla avoin transsukupuolisuudestani. Olen käyttänyt testosteronia jo useamman vuoden, mutta en ole vielä saanut leikkaushoitoja.”
Sukupuolidysforiaan ei löydy hoitoalan ammattilaisten käyttämiä Käypä hoito -suosituksia. Itsessään tämä ei ole laadukkaan hoidon esteenä, mutta transpolin hoitofilosofia perustuu auttamisen sijaan jatkuvaan epäilyyn. Transition voi helpommin aloittaa kansainväliseltä yksityiseltä palveluntarjoajalta3, vaikka esteenä tai hidasteena saattaa olla rahan puute tai ulkomaisten reseptien kömpelö vastaanotto suomalaisessa apteekissa. Yksityiseltäkään puolelta ei tavallinen duunari voi välttämättä saada kaikkia haluamiaan hoitoja, kuten kirurgiaa. Hormonihoitojen aloitus on jokseenkin edullista, mutta sekin on saavuttamattomissa monille, varsinkin työttömille:
”Minulla ei kuitenkaan riittäisi rahat ruokaan ilman äidiltäni saatua taloudellista tukea, koska toimeentulotuki ei riitä elämiseen eikä varsinkaan transitiosta tulevien kulujen kattamiseen.”
Toimeentulon taso ja sen kytkeytyminen siihen, millaiseen transterveydenhuoltoon on mahdollista päästä, aiheuttavat eriarvoisuutta transihmisten keskuudessa. Lisäksi yksityisessä terveydenhuollossa on mahdollista hoitaa muita asioita, jotka estävät transpolille pääsyn:
”Kauneusihanteiden saavuttaminen ja ”läpimeneminen” ovat haaveita joihin vain hyvätuloisilla on varaa. Ääniterapia, laserepilointi, hormonihoidot, kirurgiat kuten kasvojen feminisointi ovat asioita jotka saattavat maksaa tuhansia, eikä monia toimenpiteitä korvata julkisella puolella. Työelämässä ainut taakkani ei siis ole pelkästään vähemmistöstressi, se on myös tulotaso joka ei mahdollista minulle toimenpiteitä joilla transtaustani tulisi muille näkymättömäksi, ellen toisin tahtoisi.”
Sukupuolidysforia saattaa aiheuttaa sosiaalisten tilanteiden ja julkisten tilojen välttelyä väärinsukupuolittamisen pelon, ahdistuksen ja yleisen epämukavuuden vuoksi. Lähes kaikki transihmisten toimintamahdollisuudet kaventuvat hoitoon pääsyn estyttyä.3 Pelkkä pelko syrjinnästä, todellisesta syrjinnästä puhumattakaan, saattaa johtaa itse syrjäytymiseen.
Transihminen saattaa kärsiä sukupuolidysforiasta vuosikausia ennen hoitoon pääsyä tai edes sinne hakeutumista. Kyselyn vastauksista kuitenkin paistoi, että hoidon saaminen parantaa merkittävästi transihmisten hyvinvointia ja työkykyä sekä lisää tarvittavaa itsevarmuutta ja henkisiä resursseja hakea ja tehdä töitä:
”Lykkäsin aspaduuniin hakeutumista, kunnes koin olleeni tarpeeksi kauan hormonihoidoissa, ettei jokainen päivä kassalla aiheuttaisi vaikeuksia tai hämmennystä.”
”Ennen transitiota olin jatkuvan burnoutin partaalla työelämässä väärinsukupuolittamisen ja transfobian takia, nykyään voimavarat ovat huomattavasti paremmat!”
Toimeentulo ja työ
Aineistossa korostui transsukupuolisten työmarkkina-aseman haavoittuvuus. Työllisyysaste on keskivertoa matalampi ja työttömyys yleisempää kuin väestössä keskimäärin. Lisäksi merkittävä osa työssäkäyvistä on epävarmoissa, kuten määräaikaisissa tai osa-aikaisissa, työsuhteissa. Nämä piirteet heijastuivat myös vastaajiemme elämissä, vaikka kyseiset ongelmat ovat yleisiä myös cissukupuolisilla.
Tuilla eläminen on yleistä, eikä niiden nostaminen koske vain työttömiä. Moni vastaaja kertoi yhdistävänsä opintoja, osa-aikaista ja keikkaluontoista työtä sekä sosiaaliturvaa selviytyäkseen arjessa. Osa vastaajista sai myös rahallista tukea läheisiltään. Eräs kyselyn vastaaja kuvaili toimeentuloaan:
”Osa-aikainen, olen työmarkkinatuella työn lisäksi koska palkka ei riitä elämiseen.”
Aineistossa näkyivät myös alhaiset odotukset toimeentulon suhteen: taloudellinen niukkuus normalisoituu, ja pärjääminen pienellä nähdään realistisena tavoitteena. Toimialojen osalta vastaajat sijoittuivat laajasti eri aloille, mutta palvelu- ja sote-alat korostuvat, mikä altistaa asiakaskohtaamisissa tapahtuvalle syrjinnälle ja väkivallalle. Vastauksissa näkyi myös positiivisia kokemuksia, joiden tulisi olla arkipäivää transihmisille siinä missä ne ovat cisihmisille:
”Minua kohdellaan ja minut nähdään sukupuolessani. Se on ainoa asia mitä oikeastaan haluan…”
”Onneksi jokapäiväinen työympäristö on hyväksynyt minut.”
Transihmiset päätyvät myös itsesensuroimaan sekä rajaamaan työmahdollisuuksiaan laajalle levinnyttä transfobiaa välttääkseen:
”Suurin stressitekijä on paranoia, jota transsukupuolisuus aiheuttaa. — …pelko siitä että jollain työkaverillani olisi negatiivinen mielikuva transsukupuolisista jonka joutuisin häneltä kuulemaan on pelko joka on jo aikaisemmin toteutunut, ja kannan vähemmistöstressiä siitä että se tapahtuisi uudestaan. On helpompaa olla mainitsematta transsukupuolisuutta, ja toivoa, ettei kukaan muukaan nostaisi asiaa esille.”
Transihmisille ei löydy turvallisia ja ystävällisiä tiloja, saati työpaikkoja, kuten cisihmisille löytyy. Tilojen turvallisuuden eteen joudutaan lisäksi jatkuvasti tekemään ylläpitotöitä. Näin toimeentulosta ja sen hankkimisesta aiheutuu keskivertoa enemmän stressiä ja rasitetta transihmisten elämään. Lisäksi toimeentulotuen saaminen usein velvoittaa hakemaan ja ottamaan vastaan töitä, joiden turvallisuudesta ei ole takeita. Eräs kyselyn vastaaja kirjoittaa:
”Transitioiduin sosionomiopintojeni loppupuolella. Se vaikutti siihen mihin hain työharjoitteluun, tai oikeastaan että mihin oli turvallista hakea. Varmasti tulee vaikuttamaan negatiivisesti työuraan…”
”…rajasin [harjoittelu]paikan sen mukaan että tiesin että siellä suhtaudutaan [transsukupuolisuuteen] positiivisesti”
Koska yhteiskunta on rakennettu oletukselle binäärisestä syntymässä määritellystä sukupuolesta, vastauksissa toistuivat sukupuolitettujen tilojen, kuten vessojen, pukuhuoneiden tai saunojen, aiheuttamat ongelmat työpaikoilla.
”Aiemmissa työharjoitteluissa, kuntouttavassa työtoiminnassa jne ongelmia on tullut etenkin pukuhuonetilojen kanssa. Viimeisimmässä paikassa sain karkotuksen miesten tiloista johon aluksi sain luvan, ja loppujen lopuksi jouduin käyttämään yleisesti käytävällä olevaa lokeroa. Todella vaikeita keskusteluja. Samassa paikassa aiemmin työskennellyt transnainen sai käyttää naisten tiloja koska ”oli selkeä tapaus”.”
”…työpaikan pukutilat ovat tuottaneet haasteita, ja esimerkiksi hotellityössäni vaihdoin vaatteita miesten pukuhuoneen vessassa, joka oli todella pieni ja likainen (esim. lattialla usein pissaa). Vanhainkodissa työskennellessäni taas käytin vaatteiden vaihtoon asiakkaille tarkoitettua yleistä vessaa, mistä koitui sanaharkkaa minua perehdyttäneen henkilön kanssa. Hän ei ymmärtänyt miksi ihmeessä en vain mennyt miesten pukuhuoneeseen, ja minä en kehdannut kertoa syytä.”
Vastaajat toivat esiin myös misogyniasta johtuvaa itsesensuuria:
”Valitsen hyvin tarkkaan työpaikkani syrjinnän pelon takia. Naisten heikompi arvostus alalla vaikuttaa toimeentuloon ja asemaan alalla.”
Myöskään luottamus esille tuotujen epäkohtien korjaamiseen ei ole kovin suuri:
”…systemaattiset puutteet työturvallisuuden takaamisessa ja vahva epäluottamus siihen että esihenkilöiden keskuudessa vallitsisi transystävälliset asenteet.”
Sama vastaaja jatkaa analyysiaan tilanteesta, joka heijastelee laajempaa trendiä sekä omissa vastauksissamme että aikaisemmassa tutkimustiedossa:
”Tämä pitää minua työttömyydessä ja köyhyydessä pidempiä pätkiä.”
”…systeeminen ja yhteiskunnallinen asenneongelma on silti todellinen ja se rajaa minua töiden ulkopuolelle.”
Tunne syrjinnästä työnhaussa tai työpaikassa on läsnä, mutta sen tueksi on toisinaan vaikea tuoda todisteita, kuten yksi vastaajista kirjoittaa:
”Kun palautetta työnhausta ei nykyään tahdo saada, on vaikea tietää, johtuuko huono menestykseni työnantajien ennakkoluuloista.”
Tilastot tukevat väitettä syrjinnästä sukupuolistatuksen perusteella, ja selkeitä syrjintätapauksia löytyy myös:
”Esihenkilöni, eli teatteriproduktion ohjaaja, ei kertaakaan koko työsuhteen aikana sukupuolittanut minua oikein, ja hänen mielestään olin hankala kun pyysin käyttämään oikeita pronomineja.”
Eri tekijät, kuten kouluttamattomuus ja transfobian pelko, saattavat ajaa transihmisen tietyille aloille tai työntää pois toisilta:
”…transition takia en usko että pystyn työskentelemään aloilla, missä asiakkailta voisi kohdata haukkumista tms…”
Erityishuomion saa lasten kanssa työskentely, joka on korkean kynnyksen takana transfobian pelon vuoksi:
”Minulla olisi sopiva tausta toimia lastenhoitajana, mutta epäröin laittaa ilmoituksia ilmoitustauluille tms koska en tiedä miten esittää sukupuoleni niin että vanhemmat eivät pelkäisi että ”levitän sateenkaari-ideologiaa” tms…”
Lähiesihenkilöiden sekä välittömän työyhteisön tuki korostui vastaajien positiivisissa kokemuksissa. Heiltä toivottiin myös lisää tukea tulevaisuudessa sen merkittävyyden vuoksi.
Transition vaihe on myös merkittävästi vaikuttava tekijä työympäristön suhtautumista arvioitaessa. Kyselymme ei tähän erikseen kiinnittänyt huomiota, mutta vastaajat nostivat sen esiin:
”Toki esimerkiksi transition alkupuolella lasten kanssa työskennellessä usein joutui kuulla uteluita omasta sukupuolesta tai jopa inttämistä vastaan siitä jos se ei vastannut kysyjän oletusta, mutta transition edettyä tätä ei oikein tapahdu enää.”
Myös Akava on puhunut aiheesta julkaisussaan vuonna 2023: ”Pienenevien ikäluokkien maassa ei voi heittää hukkaan aktiivista työvoimaa siksi, ettei heteronormatiivista työkulttuuria pureta, vaan ajetaan sateenkaarityöntekijät ulos työmarkkinoilta syrjivillä ja kaksijakoisen sukupuoliajattelun tuottamilla ahdistavilla ja vähemmistöstressiä aiheuttavilla käytännöillä”.4
Transsukupuolisten työllistyminen ei ole erityinen lisätavoite, vaan perusoikeus siinä missä cissukupuolisilla. Transihmisten työllistymisen ja työkyvyn tulee olla yhtä tärkeitä tavoitteita kuin cisihmisten.
Noidankehä
Edellä kuvatut ilmiöt eivät ole toisistaan irrallisia, vaan ne muodostavat toisiaan lietsovan noidankehän. Opiskelu ja toimeentulo riippuvat monesta tekijästä, kuten terveydestä ja kyvystä tulla toimeen ympäristön kanssa, ja transihmisillä työkyky riippuu usein sukupuolenkorjaushoitojen saatavuudesta. Hoitamaton sukupuolidysforia ja jatkuva vähemmistöstressi heikentävät mielenterveyttä ja arjen toimintakykyä, mikä nimenomaan vaikeuttaa työntekoa ja opiskelua. Samaan aikaan hoitoon pääsy on sidottu juuri siihen mielenterveyteen, jota hoitojen puute ja köyhyys murentaa. Kun transpoli vaatii hoitotasapainoa ennen transition aloittamista, järjestelmä epää apua juuri niiltä, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat. Nopeampi yksityinen reitti puolestaan edellyttää maksukykyä, jonka saavuttaminen ilman työtä on vaikeaa.
Syrjintä läpäisee kehän molemmat puolet. Työpaikoilla se näkyy pahimmillaan väärinsukupuolittamisena ja rekrytointisyrjintänä, sekä yleisemmin transihmisten ahdistuksena ja pelkona syrjinnän mahdollisuudesta, jota ruokkii se, ettei työpaikoilla varmisteta turvallisia työympäristöjä ja tiloja transihmisille. Terveydenhuollossa syrjintä näkyy taas rakenteissa siinä, kuka on oikeutettu sukupuoltaan vastaaviin hoitoihin, jatkuvana epäilynä ja sukupuoli-identiteetin kyseenalaistamisena. Transpolilla asiointi lupaa sukupuolen kyseenalaistamista ja epäasiallisuutta, mikä syventää dysforiaa entisestään. Huonompi vointi tai sairastuminen ovat itsessään syitä keskeyttää hoito, mikäli sinne on päästy. Mikäli hoito keskeytyy, toimintakyky ja vointi eivät parane. Sen sijaan ne todennäköisesti rapistuvat, jolloin työ sekä opiskelu hankaloituvat ja rahatilanne kiristyy. Lopulta jopa omasta kodista ulos lähteminen voi olla ylivoimainen tehtävä.
Kummassakin ympäristössä syrjintä ja sen pelko tuottavat vähemmistöstressiä, joka saa välttelemään sekä työmahdollisuuksia että hoitoon hakeutumista, sekä aiheuttavat mielenterveysongelmia, jotka lisäävät kynnystä hakeutua hoitoon tai töihin. Syrjintä ei siis ainoastaan vaikeuta yksittäisiä kohtaamisia, se kaventaa koko elämänpiiriä ja ohjaa transihmisiä pois aloilta, tiloista ja palveluista, joihin heillä tulisi olla yhtäläinen oikeus.
Työttömyys ja köyhyys lisäävät mielenterveysongelmia ja syrjäytymisen riskiä, mielenterveysongelmat estävät tai keskeyttävät hoidon, ja hoidon puute heikentää työkykyä entisestään. Syrjäytyminen puolestaan altistaa syrjinnälle, sillä ilman työyhteisön tukea, vakaata toimeentuloa ja sukupuolta vastaavaa hoitoa transihminen kohtaa yhteiskunnan yhä useammin haavoittuvasta asemasta käsin. Kyse on yksilöiden epäonnistumisen sijaan rakenteesta, jossa työelämän ja terveydenhuollon puutteet vahvistavat toisiaan.
Syrjivä terveydenhuolto ei siis ole ainoastaan hoitojonojen kaltainen tekninen ongelma, se on yhteiskunnallisen ulossulkemisen mekanismi. Kun hoitoon pääsyä säädellään epäilyn kautta, terveydenhuollon portinvartijat käytännössä päättävät, kenen sukupuoli tunnustetaan ja ken saa elää tervettä elämää omana itsenään. Hoitojen kieltäminen ja viivästyttäminen eivät jätä transihmisiä vain odottamaan, vaan työntävät heidät asteittain ulos työelämästä, julkisista tiloista ja lopulta koko yhteiskunnallisesta osallisuudesta. Marginalisaatio ei siis ole transihmisyyden luonnollinen seuraus, vaan syrjinnän, työmarkkinoiden sekä terveydenhuollon tuottama ja ylläpitämä tila. Vaatimus saavutettavasta, kunnioittavasta ja itsemääräämisoikeuteen perustuvasta transterveydenhuollosta ei ole erityisvaatimus, vaan edellytys sille, että transihmiset voivat osallistua yhteiskuntaan täysivaltaisina jäseninä.
Ratkaisu
Transihmiset kohtaavat työelämässä pitkälti samoja toimeentuloon ja työsuhteiden epävarmuuteen liittyviä haasteita kuin cissukupuolisetkin työntekijät ja työnhakijat. Näiden lisäksi heidän asemaansa heikentävät rakenteellinen ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ilmenevä transfobia. Syrjinnän ja sen jatkuvan mahdollisuuden tiedetään kuormittavan transihmisiä, ja iskun transfobiasta ottavat heidän omakuvansa, mielenterveytensä, toimeentulonsa ja elämänlaatunsa. Tilannetta pahentavat transterveydenhuollon puutteet, jotka viivästyttävät hoitoja ja heikentävät työ- ja toimintakykyä. Aineistomme ja muun muassa Akava Works artikkeli⁴ osoittavat myös, että transihmiset työskentelevät kaikilla aloilla, myös asiantuntija- ja johtotehtävissä. Mahdollisuus hyvään työuraan ei saisi riippua siitä, kenellä on varaa, voimavaroja tai mahdollisuus toteuttaa transitiotaan yhteiskunnan ehdoilla.
Vaikka aineistossamme korostuvat transihmisten kohtaamat esteet, tilanne ei ole lainkaan toivoton. Useat kansainväliset tutkimukset, kuten TGEU:n analyysi EU:n LGBTIQ Survey III -aineistosta⁵, osoittavat, että vanhempi ikä, sukupuolta vahvistavien hoitojen saaminen ja turvallinen elinympäristö ovat yhteydessä transihmisten hyvinvointiin ja koettuun elämänlaatuun. Transihmisten pahoinvointi ja haavoittuva asema työmarkkinoilla eivät ole väistämättömiä, vaan niihin voidaan vaikuttaa yhteiskunnallisilla ratkaisuilla. Kun tässä artikkelissa kuvattuja esteitä saadaan purettua, vahvistuvat myös transihmisten mahdollisuudet hyvään elämään, työssä jaksamiseen ja täysipainoiseen osallisuuteen yhteiskunnassa. Transihmiset on päästettävä työelämään portinvartijoiden ohi.
”Kuka tahansa voi olla tukena transsukupuoliselle työelämässä”
Sanastoa
*kvääri = engl. queer, perinteisen sukupuolikäsityksen kyseenalaistava sukupuoli-ilmaisu
**butch = kvääriyhteisöissä, erityisesti lesboyhteisöissä, käytetty termi maskuliinisesti itseään ilmaisevalle henkilölle
Lähteet
1. Sinisalo. 2023. Tutkimus: Enemmistön mielestä työelämä muuttunut huonommaksi. https://www.jhl.fi/uutiset/tutkimus-enemmiston-mielesta-tyoelama-muuttunut-huonommaksi/
2. Serano, Julia. 2024/2007. Whipping Girl. A Transsexual Woman on Sexism and the Scapegoating of Femininity. Yhdysvallat: Seal Press.
3. Salovaara, S., Loponen, I. & Peltomaa, H. 2025. ”Oon ollut vaan olemassa, enkä elänyt” – Sukupuolenkorjaushoitojen esteiden seuraukset transihmisten hyvinvoinnille ja arjelle. Janus vol. 33 (3) 2025, 292–310. https://journal.fi/janus/article/view/163382
4. Lehtonen, J. 2023. Seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus työelämässä – katsaus 50 viime vuoden kehitykseen. Akava Works, Artikkeli 5/2023. https://akavaworks.fi/wp-content/uploads/sites/2/2015/05/Seksuaalisuuden-ja-sukupuolen-moninaisuus-tyoelamassa-Akava-Works-artikkeli-5_2023-FINAL.pdf
5. Koletnik, L. & Watkins, F. (2025). Trans human rights, realities, and resilience in Europe: A TGEU analysis of the EU LGBTIQ Survey III 2023. TGEU. https://tgeu.org/files/uploads/2026/07/Trans-Experiences-in-Europe_FRA-EU-LGBTIQ-III-2023-report_2025_FINAL.pdf