Järjestämme 27.6 kello 12 alkavalla Helsinki Pride -marssilla Transpoli jäähylle! -blokin yhteistyössä Trans ry:n kanssa. Transpoli jäähylle! -blokki järjestettiin viime vuonna 2025 ensimmäistä kertaa. Halusimme kirjoittaa omasta perspektiivistämme, miksi transterveydenhuolto on meille tärkeä kamppailu ja miksi mielestämme vasemmistolaisten täytyisi osallistua siihen, vaikkei se kosketakaan jokaista henkilökohtaisella tasolla.

Meille kommunisteina ihmisten itsemääräämisoikeus ja vapaus ovat välttämättömiä osia haluamamme maailman ja yhteiskunnan rakentamisessa. Kuten periaateohjelmassammekin kirjoitamme, HLBTQIA+-oikeudet ja niihin kohdistuvan hyökkäyksen vastustaminen on meille yksi toimintamme keskeisistä teemoista. Tämän laajemman kamppailun sisällä näemme erityisesti transyhteisön vain hädin tuskin tunnustetun ja entuudestaan hauraan aseman yhteiskunnassa olevan jatkuvan hyökkäyksen kohteena. Transsukupuoliset ovat uniikissa asemassa HLBTQIA+-yhteisössä, sillä useat tarvitsevat sukupuolta vahvistavaa terveydenhuoltoa. Transterveydenhuolto Suomessa on transpoliklinikoiden kontrolloimaa ja hallinnoimaa. Niin kutsutut transpolit toimivat portinvartijoina ja pyrkivät ihmisten hoitamisen sijaan lähtökohtaisesti karsimaan heiltä pois heidän tarvitsemansa terveydenhuollon. Tämän kelvottoman järjestelmän tilalle on kuitenkin parempi vaihtoehto. Tavoitteenamme on transsukupuolisten itse hallinnoimat tietoon perustuvan suostumuksen klinikat, jotka pohjaavat tieteeseen sekä transihmisten kokemukseen, ja joissa hoitosuunnitelmia luodaan potilaan kanssa viivyttelemättä. 

Tässä tekstissä kirjoitamme auki, miksi transoikeudet ja -terveydenhuolto ovat meille yksi Suomen tärkeimmistä poliittisista kysymyksistä. Tarkoituksemme on avata erityisesti asiaan perehtymättömille, millaisia loukkauksia Suomessa transsukupuoliset ihmiset kohtaavat, mikä on heidän olemassaolonsa kieltävä anti-gender-liike sekä millainen oikeudenmukainen vaihtoehto transpolien portinvartijuudelle voisi olla. 

Transpolien ongelmat

Suomessa transsukupuolisten hoito on keskitetty Helsinkiin ja Tampereelle sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikoille, eli niin kutsutuille transpoleille. Lähes jokainen transihminen on siis jossain vaiheessa elämäänsä tekemisissä transpolin kanssa ja niiden vallan alaisena. Transpolin ongelmat ovat sekä rakenteellisia että sisällöllisiä, osa tahattomia ja osa ilmeisen tahallisia. 

Suomessa on käytössä vanhentunut ja kansainvälisten lääketieteellisten tahojen kritisoima hoitotarjonta, jossa tutkittava diagnoosi on transsukupuolisuus eikä esimerkiksi sukupuolidysforia. Tästä johtuen hoitoa tarvitsevien ihmisten täytyy ensin käydä läpi nöyryyttävä tutkimus siitä, onko hän transsukupuolinen. Jos potilaalle ylipäätään asetetaan transsukupuolisuussairausdiagnoosi, vasta sen jälkeen saatetaan hänen hoitoaan harkita. Jos taas diagnoosi olisi esimerkiksi sukupuolidysforia, voisi terveydenhoidon aloittaa suoraan sen lievittämisestä. Käytännössä ero on merkittävä, sillä transsukupuolisuusdiagnoosissa hoito kohdistuu transsukupuolisuuden hoitoon ja dysforiadiagnoosissa hoidolla voitaisiin pyrkiä ratkaisemaan kärsimystä aiheuttava dysforia. 

Transpolien resurssit ovat aivan liian pienet, ja hoitojonot suhteettoman pitkiä. Tarkkoja tilastoja ei julkaista, mutta tyypillisesti matka lähetteestä diagnoosin asettamiseen vie useita vuosia. Jonot itse hoitoihin ovat vielä oma lukunsa. Tämän lisäksi transpolien henkilökunnan osaaminen ja tietämys on auttamattoman puutteellista ja vanhentunutta. Transpolit tiedostavat ongelman ja kiertävät vastuitaan eri tavoin. Ne hylkäävät lähetteitä epämääräisesti, esimerkiksi neuroepätyypillisyyden, masennuksen, yli- tai alipainon tai jopa huonon koulumenestyksen perusteella.

Hoito ja tutkimus kestävät kohtuuttoman kauan monenlaisten syiden takia. Transpoleilla on liian pienet resurssit suhteessa hoitoa tarvitseviin, minkä lisäksi henkilökunta teettää paljon turhaa työtä tutkimusjakson ollessa lainvastaisen pitkäkestoinen. Perustava ongelma on kuitenkin itse hoidon lähtökohta, jossa ihmisten täytyy ‘’todistaa’’ sukupuolensa transpolille. Todistusprosessi sisältää epäoleellisia, epäasiallisia ja tungettelevia kysymyksiä ja käsittämättömiä epätieteellisiä testejä. Prosessiin osallistuminen vaatii nöyryytykselle ja rääkkäykselle alistumista, jotta ulkopuolinen henkilö – tässä tapauksessa hoitava lääkäri – voi vakuuttua toisen sukupuolesta tämän ulkopuolisen henkilön perusteiden ja kriteerien pohjalta. Lisäksi lääkärit vähättelevät hoitojen toimivuutta, painottavat niiden riskejä ja varoittelevat katumisesta. Vain noin 0,36% sukupuolenkorjausprosessin läpikäyneistä katuu hoitojaan, ja silloinkin useasti lähipiirin hyväksymättömyyden vuoksi. Kuitenkin tämän noin yhden kolmestasadasta ihmisestä katumuksella perustellaan kaikkien muiden satojen hoitoa tarvitsevien terveydenhuollon viivyttelyä ja estoa. Omaan kehoon perustuvaa itsemääräämisoikeutta ei ole. Kokemuksia transpolin kanssa toimimisesta voi lukea Instagramista @transpolitiikka-tililtä.

Portinvartijuus transpolijärjestelmässä tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että lääkärin täytyy vakuuttua potilaan transsukupuolisuudesta ja sukupuolesta. Tämän lääkäri suorittaa erinäisillä testeillä ja seuraamalla potilaan kokemuksen ”vakautta” täysin mielivaltaisesti vuosien ajan. Lähtökohtaisesti ihmisiä ei kohdata järjestelmässä yksilöinä, jotka tuntevat itsensä parhaiten, vaan transpolien lääkärien suhtautuminen on epäilevä ja kyseenalaistava.

Transpolin prosesseja ja hoitoperusteita määrittää sattumanvaraisuus, mielivaltaisuus ja läpinäkymättömyys. Ei ole julkisesti tiedossa mitä vaiheita tutkimusjakson tulisi sisältää, kuinka kauan näiden tulisi kestää ja millä perusteella minkäkin testin läpäisee. Prosessin läpi käyneiden kokemusten perusteella nämä voivat vaihdella suuresti. Transpolit suosivat sukupuolinormeihin ja -binääriin sopivia ja keskiluokkaisesti käyttäytyviä potilaita. Ne vaativat performanssia, mikä edellyttää etuoikeutettua asemaa: valkoisuutta, korkeaa koulutusta, tasaista taloudellista tilannetta, vakaata mielenterveyttä, neurotyypillisyyttä, normien mukaista painoa ja tavanomaista itseilmaisua. Muottiin istuvilla tutkimusjakso on kevyempi ja lyhyempi, ja mitä kauempana muotista on, sen tarkempaan syyniin potilas joutuu. Sitä suurempi on myös ”jäähyn’’ eli koko prosessin keskeyttämisen uhka. Cissukupuolisten oman sukupuolen hahmotukseen ei nähdä tarpeelliseksi mitään tällaiseen prosessiin viittaavaakaan.

Hoitamaton sukupuolidysforia voi olla hyvin tuskallista ja vaarallista. Prosessin epäluotettavuuden ja koetun mahdottomuuden takia monet harkitsevat pitkään ennen edes lähetteen pyytämistä. Lähetteen pyytäminen ja saaminen transpolille voi olla vaikeaa, sillä ensimmäinen kontakti järjestelmään on yleislääkäri, joka usein ei ymmärrä transpolijärjestelmää tai transsukupuolisuutta. Järjestelmän sisään päässeelle tutkimusprosessi voi kestää vuosia, ja se on käytävä läpi hyväksytysti ennen kuin edes pääsee jonottamaan itse hoitoja. Omassa sukupuolessa eläminen arjessa ilman lääketieteellistä transitiota altistaa vihalle ja väkivallalle. Transfobia ja transfobiset viharikokset ovat todellisuutta myös Suomessa, ja niistä kärsivät ensisijaisesti transtaustaiset naiset sekä näkyvästi transsukupuoliset. Transpolien vitkuttelussa ei ole kyse vain prosessin epäinhimillisyydestä vaan jo usein heikossa asemassa olevien ihmisten vaaraan asettamisesta.

Laki sukupuolen vahvistamisesta, eli niin kutsuttu translaki, astui voimaan 2023. Laki ei ratkaissut terveydenhuollon tai transpolien ongelmia, sillä se koski vain täysi-ikäisten juridisen sukupuolen korjaamista. Nyt hakemuksen pystyi jättämään itse, ja perusteluksi riitti ilmoitus transsukupuolisuudesta, kun aikaisemmin juridisen sukupuolen korjaamiseen vaadittiin diagnoosi, eli tämäkin askel oli transpolin hallinnassa. Itsemääräämistä pidettiin siis lakia säädettäessä tärkeänä, mutta vain juridiikan osalta. Hoidot ovat yhä suljettu portinvartijamallin ja polien päätäntävallan taakse, eikä itsemääräämistä lääketieteellisessä transitiossa siis käytännössä ole vieläkään. Huomionarvoista on myös, että nuoret ja lapset rajattiin juridisen itsemääräämisen ulkopuolelle, kuten myös kaikki muunsukupuoliset. Translaki siis mahdollisti juridisen sukupuolen korjaamisen mies/naisbinääriin kuuluville täysi-ikäisille, mutta se jätti ulkopuolelleen tämän ryhmän sekä kaikkien muidenkin terveydenhuollon. 

Transpolien surkeus johtuu samaan aikaan siis pintapuolisesti neutraaleista tekijöistä kuten resurssipulasta, mutta myös asenteellisesta ja ideologisesta vastustuksesta. Polien aiheuttamaa kärsimystä määrittävät kuitenkin myös aktiivisemmat ideologiat, liikkeet ja tekijät, kuten konservatiivisuus, transvihamielisyys ja anti-gender-liike.

Anti-gender-liike

Anti-gender-liikkeellä tarkoitetaan kansainvälistä poliittista konservatiivista liikettä, joka vastustaa ‘’gender-ideologiaa’’. Liikkeen perusajatuksena on palauttaa vanhoillisia sukupuolirooleja ja vastustaa sukupuoli-identiteetin, kehon ja syntymässä määritellyn sukupuolen eroja toisistaan. Tässä epätieteellinen liike päätyy pönkittämään binääristä sukupuolikäsitystä, joka on aina sama, kuin syntymässä määritelty sukupuoli. 

Vatikaanista 90-luvulla alkunsa saanut liike on levinnyt lähes koko maailmaan, yhdistyen paikallisiin konservatiivisiin ja uskonnollisiin liikkeisiin saaden monia muotoja. Alkujaan liike vastusti feminismiä ja tulkitsi sen erottavan ”sosiaalisen ja biologisen” sukupuolen toisistaan, mikä soti kirkon komplimentaarisuusoppia vastaan, missä Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi sekä molemmille ”toisiaan tukevat” hierarkkiset roolit. Liikkeen mielestä ihmiset leikkivät Jumalaa ja rikkoivat tätä vastaan, romuttaen perhettä ja yhteiskuntajärjestystä ja vahingoittaen lapsia. Sittemmin liike on vakiintunut vastustamaan mm. feminismiä, homoutta, transsukupuolisuutta, seksuaalikasvatusta, ehkäisyä ja abortteja. Se pyrkii poistamaan näiltä aseman lainsäädännössä, kouluopetuksessa ja yhteiskunnassa, ja palauttamaan ihmiset konservatiivisten sukupuoliroolien, avioliiton, perheen, kansakunnan, kirkon ja Jumalan pariin. Kaikki ilmentymismuodot eivät kuitenkaan ole päältäpäin selkeän uskonnollisia; esimerkiksi Ison-Britannian transsukupuolisia vastustava anti-gender-liike esiintyy maallisena naisia ja lapsia suojelevana voimana.

Transfobinen ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala

Suurin yksittäinen toimija transpolien kelvottomuudessa on ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala. Suomen transpolijärjestelmän luonut, hoitosuosituksia vahvasti määrittävä ja erityisesti translasten ja -nuorten parissa toimiva Kaltiala on konservatiivinen anti-trans-aktiivi ja kansainvälisesti merkittävä anti-gender-liikkeen toimija. Kaltialan syntilista on pitkä. Kaltiala ei pidä mahdollisena, että tytöistä tulisi poikia ja pojista tyttöjä ja näkee akuuteimpana ongelmana että nuoret tytöt luulevat olevansa poikia. Hän pitää transsukupuolisuutta sosiaalisena tartuntana ja vierailee eri uskonnollisten, konservatiivisten ja anti-trans-tahojen konferensseissa puhujana. 

Kaltiala on käytännössä kansainvälisen The Society for Evidence-based Gender Medicine (SEGM) -vihajärjestön aktiivi. SEGM on noin vuodesta 2019 eteenpäin toiminut anti-trans-lobbausjärjestö, joka vastustaa erityisesti transnuorten hoitoa tai tukemista. SEGM kannattaa lisäksi eheytyshoitoja, eli haitallisia hoitoja, joissa ajatellaan sateenkaari-identiteettien olevan sairauksia, jotka on hoidettava ihmisistä pois. SEGM:llä ei juuri ole virallisia jäseniä, mutta Kaltiala on osallistunut sen jokaiseen vuosikonferenssiin, ollut esimerkiksi Yhdysvaltojen kuultavana tämän mukana ja ollut puhujana lukuisissa järjestön tapahtumissa. 

Kaltiala on ollut mukana luomassa useita valtiollisia anti-trans ja anti-LGBT -projekteja, kuten Floridan ”Don’t Say Gay” -lakia tai Ison-Britannian ”Cass Review” -arviointia. Floridan lain tarkoituksena on poistaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen käsittely ja olemassaolon tunnustus kouluista. Ison-Britannian arviointi taas pyrkii estämään transnuorten hoidon, tuen ja tunnustuksen sekä petaamaan transihmisten hoidon lopettamista ja laillisen tunnustuksen hävittämistä, ja jossa se on myös laajalti onnistunut. Kansainvälinen anti-gender-liike käyttää Suomen hyvää mainetta sekä Kaltialan asiantuntija-asemaa perustellakseen toimiaan ja ajatteluaan. Kaltiala ja tämän klinikat ovat tärkeä oikeuttava voimavara liikkeelle.

Kaltiala on kunnostautunut laajemminkin aktiivisena mielipidevaikuttajana. Hän on asettunut vastustamaan esimerkiksi Suomen vuoden 2023 translakia, väittäen muun muassa ettei aikuisten pitäisi vahvistaa ”nuorten identiteettikokeiluja”. Hän antoi vuonna 2024 eheytyshoitoja kieltävää lakia valmistelevalle eduskunnalle lausunnon, jossa hän vastusti eheytyksen kieltämistä ja halusi rajata transsukupuoliset sen ulkopuolelle, siteeraten useita anti-trans-vihaliikkeen hahmoja ja pseudotieteellisiä vihatekstejä. Lisäksi Kaltiala kirjoittaa usein juttuja ja antaa haastatteluja pienempiinkin, lähinnä konservatiivisiin medioihin usein vastustaen transterveydenhuoltoa erityisesti transnuorille.

Selkeimmän kuvan Kaltialan asenteesta piirtävät hänen omat lausuntonsa. Vuonna 2011 terveysviranomaisille antamassaan mahdollista uutta transterveydenhuoltojärjestelmää koskevassa asiantuntijalausunnossaan tämä piti transsukupuolisuutta aivopesuna, homojen eheyttämisenä ja länsimaalaisen lääketieteen narsismina, kuvasi hoitoja silpomisena, ja väitti transsukupuolisten manipuloivan muita itsetuhoisuudella. Hän vastusti erityisesti nuorten hoitamista, ja peräänkuulutti sekä nuorten kasvattamista syntymässä määritellyssä sukupuolessa että olemuksen psyykkistä muuttamista fyysisen sijaan, eli eheyttämistä. Hän myös vastusti ”marginaalisen ryhmän priorisointia” terveydenhuollon resurssienkäytössä ja ehdotti resurssien ohjaamista ”yleisempien mielialahäiriöiden” hoitoon. Lausunnon jälkeen Kaltiala palkattiin rakentamaan nykyinen transpolijärjestelmä, erityisesti sen nuorten osasto, vaikka tällä ei ollut oikeastaan mitään relevanttia ammattiosaamista liittyen transterveydenhuoltoon. Hänen taustansa on nuorten psykiatriassa, ei sukupuoleen liittyvässä lääketieteessä.

Kaltialan johtamassa transpolijärjestelmässä transnuoret kohtaavat monenlaista alistamista ja rääkkäystä. Nuoria ei saisi kutsua heidän itse valitsemillaan nimillä tai eikä heitä saisi tukea arkielämässä sukupuolessaan. Heiltä tivataan vastauksia mitä käsittämättömämpiin kysymyksiin, kuten siihen mitä he ajattelevat masturboidessaan. Nuorten sukupuoli-identiteettiä koskeviin ”ongelmiin” etsitään vaihtoehtoisia selityksiä, kuten masennusta, kavereiden matkimista ja propagandaa. ”Ongelma” pyritään poistamaan muita reittejä kuin identiteettiä tukemalla ja sukupuolidysforiaa hoitamalla, käytännössä eheytyshoidoilla. Kaltialan tiedetään tehneen lastensuojeluilmoituksia lapsiaan tukevista vanhemmista.

Kaltiala on myös tuottanut paljon tutkimusta samanmielisten kollegoidensa kanssa. Tutkimukset ovat hyökänneet kansainvälistä konsensusta vastaan, väittäen muun muassa etteivät hoidot auta transsukupuolisia, ja etteivät vähennä esimerkiksi itsemurhariskiä tai jopa pahentavat mielenterveysongelmia. Monet kansainväliset lääketieteen organisaatiot ovat tuominneet tutkimukset niin metodologian kuin johtopäätösten puolesta, syyttäen niitä datan vääntelystä ja perusteettomista väitteistä. Ne tuovat mieleen ‘’tutkimukset”, joissa rokotteiden väitetään aiheuttavan autismia. Anti-gender-liike onkin käyttänyt Kaltialaa, tämän tutkimuksia ja tämän johtamia instituutioita romuttaakseen transihmisten terveydenhuoltoa esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa.

Vaikka transpolien ongelmat henkilöityvät Riittakerttu Kaltialaan, hän ei ole transpolien ongelmien alku eikä loppu. Kaltiala mitä ilmeisimmin täyttää transpoleja samanmielisillä anti-trans-lääkäreillä, mutta pahoinvointia lisäävät transvihamieliset käytännöt ovat istutettu itse tutkimusten ja hoidon rakenteisiin. Portinvartijuus jatkuu, kunnes transvihamieliset tahot ovat poissa terveydenhuollosta ja järjestelmä sekä hoitosuositukset ovat uudistettu. Yleisesti transpoleista on todettava, että täydellinen läpinäkymättömyys estää toiminnan kokonaisvaltaisen tarkastelun ja kritisoinnin. Polit eivät enää julkaise tilastoja esimerkiksi lähetteiden, hoidon piiriin päässeiden tai hoidon läpikäyneiden määristä. Perustelut eri tutkimusmenetelmien ja hoitopolkujen valitsemiselle eivät ole julkisia, eikä varsinaisia perusteluja eri vaiheissa tehdyille tulkinnoille ole saatavilla. 

Paremman vaihtoehdon puolesta

Pohjimmainen tavoitteemme on yksinkertainen: kaikilla tulee olla oikeus elää sellaisessa kehossa, missä haluaa ja minkä kokee itselleen sopivimmaksi. Kannatamme täysimääräistä kehollista itsemääräämisoikeutta, missä yksilöt saavat ja voivat päättää omasta kehostaan. Transterveydenhuollossa tällä tarkoitetaan tavoitetta järjestelmästä, jossa yksilöt voivat omalla kokemuksellaan ja tietoon perustuvalla suostumuksellaan tehdä päätöksiä siitä, millaisiin hoitoprosesseihin he osallistuvat. Sukupuolenkorjausprosessi näyttää eri ihmisille erilaiselta, eikä siihen ole tiettyä mallia. Siksi jokaiselle täytyy antaa mahdollisuus toteuttaa itseään siten, miten haluaa ja hakeutua tarvitsemaansa terveydenhuoltoon. 

Tämän tavoitteen saavuttaminen ei ole nykyisessä yhteiskunnassa toteutettavissa vain omalla toiminnalla ja julkisen terveydenhuollon ulkopuolisella järjestäytymisellä. Jotta on mahdollista toteuttaa järjestelmä, jossa kaikki saavat tarvitsemaansa hoitoa niin sukupuolenkorjausprosessissa kuin sen ulkopuolella, täytyy se järjestää maksuttoman julkisen terveydenhuollon kautta. Näemme pitkällä aikavälillä tavoitteeksemme sen, että Suomessa on toimiva maksuton julkinen terveydenhuolto, jossa sukupuolidysforiaa hoidetaan muiden hoitojen ohella ilman transpolien portinvartijuutta ja nöyryytystä. 

Yhden selkeimmistä hoitomalleista tarjoavat Maailman terveysjärjestö WHO:n julkaisema ICD-11-luokitus sekä WPATH:in (World Professional Associaton For Transgender Health) hoitosuositukset. ICD-luokitus määrittää diagnoosit, eli sen mikä nähdään ongelmana ja mitä lähdetään hoitamaan. Hoitosuositus puolestaan määrittää itse hoidon sisältöä ja tapaa antaa sitä. ICD-11 poistaa ”transsukupuolisuuden” ja ”sukupuoli-identiteetin häiriön” diagnoosit, ja tuo niiden tilalle ”sukupuolidysforian”. Diagnoosi myös poistuu mielenterveyden häiriöiden ryhmästä. Ihmisiä ei diagnosoitaisi siis transsukupuolisiksi, vaan transsukupuoliset ihmiset voisivat saada diagnoosin sukupuolidysforiastaan ja hoitaa sitä. On absurdia ja vanhentunutta, että tällä hetkellä nykyisissä hoitosuosituksissa transsukupuolisuus on hoidettava 

WPATH:n hoitosuositukset taas kattavat kaiken niin potilaan yksilöllisistä ominaisuuksista erilaisiin yksittäisiin hoitomuotoihin. Yksilölliset ominaisuudet tarkoittavat esimerkiksi ikää ja sukupuolta, kuten muunsukupuolisuutta tai intersukupuolisuutta. Hoitomuodot taas ovat aina henkilökohtaisen prosessin osia, joita ovat esimerkiksi hormoniterapia ja kirurgia. Hoitosuositukset ovat parhaan kansainvälisen lääketieteen mukaiset, ja ne perustuvat potilaan itsemääräämiselle, kuuntelemiselle ja tämän tukemiselle.

Suomessa on käytössä vanhentunut ICD-10-luokitus, ja hoitosuositukset määrittää Palveluvalikoimaneuvosto (Palko). Koska transpolijärjestelmän luonut Kaltiala on ollut aina Palkon työryhmässä luomassa transsukupuolisille tarkoitettuja hoitosuosituksia, on hänellä ja transpoleilla suurin valta hoidon sisällöstä. Suomi on parhaillaan ottamassa käyttöön ICD-11-luokitusta, mutta se ei ole vielä päättänyt onko luokituksen käyttöönotto mitään yksittäisiä instituutioita sitovaa. Transpolit ja useat sen lääkärit ovat vastustaneet sen käyttöönottoa niin julkisuudessa kuin hallinnossa, eli transterveydenhuoltoa ei todennäköisesti tulla päivittämään, mikäli se on heistä kiinni. Luokituksen käyttöönoton Suomessa täytyisi olla kaikkia instituutioita sitova, jotta myös transpolit olisivat velvollisia toteuttamaan sitä. Kaltiala ja tämän hännystelijät ovat myös useaan otteeseen nousseet vastustamaan kansainvälisen lääketieteen konsensusta, väittäen tämän kanssa ristiriidassa olevien omien metodiensa ja tutkimuksiensa olevan maailman edistyksellisimpiä.

Kannatamme tietoon perustuvaan suostumukseen pohjautuvaa mallia transterveydenhuoltoon. Tietoon perustuva suostumus on hoitoperiaate, jossa vaikutuksista ja riskeistä informoitu potilas saa toivomiaan hoitoja. Malli on yleinen muussa terveydenhuollossa, kuten ehkäisyssä ja raskaudenkeskeytyksissä. Käytännössä se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että henkilö haluaa keskeyttää raskautensa ja riskeistä ja muista vaikutuksista tietoisena hoito suoritetaan henkilön toiveiden mukaisesti. Tietoon perustuvan suostumuksen hoitoperiaate on laajalti käytössä esimerkiksi Espanjan, Belgian, Saksan, Kanadan, Islannin, Maltan, Australian ja Argentiinan transterveydenhuollossa. 

Näemme transterveydenhuollossa oikeudenmukaiseksi sen, että ihmiset voivat itse omien tarpeidensa pohjalta hakeutua juuri sellaisiin hoitoprosesseihin jotka heille sopivat. Sukupuolenkorjausprosessi on aina henkilökohtainen ja eri yksilöiden välillä huomattavastikin vaihteleva, eikä ole olemassa yhtä muottia sille, miten se toteutetaan. Siksi yksilön valta omaan kehoonsa ja hoitoihinsa on välttämätön, jotta transterveydenhuolto voisi tukea ihmisiä portinvartijuuden sijaan.

Vaadimme myös, että potilasjärjestöt otettaisiin konkreettiseksi osaksi hoidon suunnittelua ja toteutusta. Tämä tarkoittaisi sitä, että transsukupuolisilla olisi mahdollisuus itse vaikuttaa rakenteellisesti siihen, kuinka heidän omia kehojaan hoidetaan ja kuinka heitä kohdellaan. Potilasjärjestömalli on käytössä monissa terveydenhuollon haaroissa, ja periaatteessa myös transterveydenhuollossakin. Käytännössä kuitenkaan transjärjestöillä ei ole mitään valtaa, sillä todellisuudessa he vain tapaavat transpolien kanssa noin kerran vuodessa, polit eivät ole velvoitettuja mihinkään toimiin tapaamisten perusteella, eikä järjestöjä kuunnella.

Miten kamppailla ja järjestäytyä

Vaikka oikeudenmukaisen transterveydenhuollon aikaan saamisessa on kyse ensisijaisesti poliittisista päätöksistä, terveydenhuollon rahoituksesta ja toimintaperiaatteista sekä uudesta paremmasta translaista, se ei tarkoita sitä, että kamppailu typistyisi äänestämiseen tai kansalaisaloitteisiin. Nämä ovat tärkeitä osa-alueita poliittisen muutoksen aikaansaannissa, mutta transterveydenhuollon epäoikeudenmukaisuudet pohjautuvat myös muihin tekijöihin. Esimerkiksi Riittakerttu Kaltialan syrjäyttäminen ja transpolien uudistaminen vaatii painetta järjestelmää kohtaan ja tiedon levittämistä transpolien epäoikeudenmukaisuuksista. 

Koska transoikeuksien puolesta kamppailu ja yhteisön kokemat ongelmat ovat usein ulkopuolisille cissukupuolisille hämärän peitossa, tarkoituksenamme on aikaisemman ongelmien läpi käymisen lisäksi avata erilaisia keinoja toimia oikeudenmukaisen transterveydenhuollon puolesta. Näemme tärkeimpinä toiminnan keinoina juuri nyt transjärjestöjen ja transoikeuksien puolesta kamppailevien tahojen toiminnan tukemisen monin tavoin, kuten rahoittamisella, tapahtumiin osallistumisella ja mielenosoittamisella. Sen lisäksi tärkeä kamppailun tapa on levittää tietoa ja pitää asiaa yllä, jotta ongelmat ja oikeudenmukainen vaihtoehto saataisiin nousemaan yhä suuremmaksi poliittiseksi kysymykseksi Suomessa.

Tällä hetkellä näemme yhdeksi tärkeimmistä toiminnan muodoista tiedon levittämisen ja keskustelun ylläpitämisen aiheesta. Transpoleilla ja niiden transfobisella lääkärikunnalla on ulkopuolisen silmissä tieteellinen auktoriteetti, ja ilman vahvaa liikettä sekä laajalle levinnyttä tietoisuutta on vaikea haastaa kansainvälisten järjestöjen vääränä pitämää tiedettä ja tehdä parempaa politiikkaa. Monet sukupuolen moninaisuuteen ja oikeudenmukaiseen kohteluun periaatteessa suopeasti suhtautuvat ihmiset eivät tiedä yhtään mitään transsukupuolisten ongelmista suomalaisessa yhteiskunnassa ja terveydenhuollossa. Painetta transpolien suuntaan on helpompi saada aikaan, kun ääniä on enemmän ja keskustelu nostetaan esille yhä merkittävämmillä areenoilla. Keskustelun nouseminen yleisemmäksi on johtanut myös muissa ongelmissa suurempien tahojen kannanottoihin. 

Esimerkiksi viime vuosina Suomessa myös valtavirran suuret ja pitkäikäiset järjestöt Naisasialiitto Unionista Setaan ovat alkaneet puhua ja ottaa kantaa anti-gender-liikettä vastaan. Järjestöt ovat laajentaneet aikaisemmasta toiminnastaan myös puhumaan sukupuolen moninaisuuden puolesta. Kuitenkin vain abstraktista liikkeestä puhuminen hämärtää sitä, missä viholliset ovat Suomessa. Kyse ei ole massaliikkeestä, joka on vasta rantautumassa Suomeen Iso-Britanniasta ja Atlantin takaa, vaan erilaisista ajattelutavoista joissa valtaa käytetään hyvin eri tavoin. Suomessa Riittakerttu Kaltiala ja transpolit ovat liikkeen tärkein toimija, ja Päivi Räsänen näkyvin julkisuuden henkilö. Järjestöt ovat siis auttamatta jäljessä ja hiljaa siitä, missä ensisijaiset ongelmat ovat. 

Yksittäisten ihmisten ja transyhteisöön kuulumattomien poliittisten tahojen täytyy puskea keskustelua transterveydenhuollon ongelmista yhä yleisemmäksi. Myös suuria sateenkaari- ja ihmisoikeusjärjestöjä on painostettava ottamaan asiaan kantaa. Esimerkiksi Helsinki Pride ei ole ottanut asiaan tarpeeksi vahvaa kantaa ja hyväksyy yritys- ja yhteistyökumppaneiltaan saamattomuuden ja suoranaisen transfobian, ja esimerkiksi Trans ry on aikaisemmin kieltäytynyt yhteistyökumppanuudesta sen kanssa. Myös Seta on käytännössä vaiennut aiheesta.

Yllättävän monet ihmiset työskentelevät tai järjestäytyvät organisaatioissa, joissa työ oikeudenmukaisen järjestelmän puolesta on ja olisi mahdollista. Terveydenhuollon ammattilaisten ja järjestöjen on otettava kantaa asiaan aktiivisemmin ja vaatia valtiota ottamaan käyttöön päivitetyn ICD-11-luokituksen sekä WPATH:in hoitosuositukset. Puolueiden ja ammattiliittojen jäsenten ja työntekijöiden täytyy pitää esillä transterveydenhuollon uudelleenjärjestämistä ja transjärjestöjen kuuntelemista. Ihmisoikeusjärjestöjen jäsenien ja lahjoittajien on vaadittava järjestöjään muodostamaan kanta ja toimintasuunnitelma siihen, miten transpolien ihmisoikeusloukkaukset saadaan loppumaan. 

Transtaustaisten itsensä on kyettävä järjestäytymään intressiensä edistämiseksi. Lyhyellä aikavälillä on luotava järjestö tai järjestöjen koalitio joka kykenee määrätietoisesti haastamaan nykyjärjestelmää julkisesti ja ylläpitämään kamppailun näkyvyyttä ja jatkuvuutta. Sen tehtävänä tulee olla myös toimijoiden yhteen kokoaminen, toiminnan syklisen katkeamisen ehkäisy ja mahdollistaa yksittäisten henkilöiden helppo osallistuminen. Keskipitkällä aikavälillä tämän liittouman on laajennuttava poliittiseksi organisaatioksi ja liitoksi, joka kykenee poliittiseen lobbaustyöhön, juridiseen haastamiseen sekä julkiseen kamppailuun esimerkiksi mielenosoitusten muodossa. Sen on myös kyettävä tukemaan yksittäisiä transihmisiä prosesseissaan, erityisesti transpolin kanssa, hieman kuten ammattiliiton jäseniään. Sillä tulee olla myös mahdollisuus toimia kamppailun auktoriteettina, jonka näkemyksiä haetaan ja kuullaan yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tämän vaiheen tavoitteena on anti-gender lääkäreiden erottaminen, portinvartijamallin ja haitallisten käytäntöjen purkaminen sekä transihmisille mielekkään hoitojärjestelmän asettaminen. Pitkällä aikavälillä on kyettävä hallinnoimaan ja kehittämään tätä hoitojärjestelmää, mikä vaatii liikkeeltä ja sen jäseniltä lääketieteellistä ammattitaitoa.

Oikeudenmukaisen transterveydenhuollon puolesta järjestäytyminen voi toteutua monella tavalla. Suomessa toimii erilaisia transerityisiä järjestöjä ja poliittisia organisaatioita, jotka järjestävät keskustelutilaisuuksia, mielenosoituksia ja muita tapahtumia. Tämän lisäksi esimerkiksi useat feministiset organisaatiot puoltavat transoikeuksia yleisesti, ja ajavat tasa-arvoa myös terveydenhuoltoon.

On tärkeää yhdistää kamppailua transterveydenhuollosta muiden kamppailujen kanssa. Koska kamppailuun kuuluu anti-gender-liikkeen vastustaminen ja kehollisen itsemääräämisen varmistaminen, voisi sen yhdistää feministisiin, esimerkiksi aborttioikeutta puolustaviin kamppailuihin. Koska kamppailussa on kyse siitä, kenelle terveydenhuolto kuuluu, voi sen yhdistää esimerkiksi maahanmuuttajien, pakolaisten ja paperittomien kamppailujen kanssa. Koska kyse on haavoittuvassa asemassa olevien potilaiden etujen puolustamisesta sekä stigmojen hälventämisestä, käy se yksiin vammaisten, neuroepätyypillisten, pitkäaikaissairaiden ja mielenterveyspotilaiden oikeuksien puolustamisen kanssa. Koska hyökkäykset transihmisiä vastaan ovat osa laajempaa globaalia taantumuksellista liikehdintää kuuluu kamppailu myös kaikille vasemmistolaisille ja edistyksellisille tahoille. Liittoumien unelmoimisessa ei voi olla liian luova, vaan niitä täytyy luoda aktiivisesti eri toimijoiden välille. Tätä rakentamistyötä ei nähdäksemme ole tarpeellista aloittaa aivan nollasta, vaan se on mahdollista luoda käyttämällä pohjana jo olemassa olevia organisaatioita ja instituutioita.

On tärkeää, että kamppailuja yhdistetään nimenomaan solidaarisuuden kautta. Tämä tarkoittaa eräänlaista vastavuoroisuutta. Kuten kamppailun transterveydenhuollosta on tultava osaksi muiden kamppailua, on sen myös osallistuttava muiden kamppailuihin. Harva viiteryhmä kykenee omaan kamppailuunsa täysin yksin. Määrätietoinen, keskinäiseen tukeen perustuva laaja liike on tie eteenpäin kaikille. Transyhteisö on poliittisesti hyvin aktiivinen ja osallistuu laajasti yhteiskunnallisiin kamppailuihin. Muiden liikkeiden on myös tuettava transyhteisöä omassa kamppailussaan oikeudenmukaisen ja ihmisarvoisen kohtelun puolesta. 

Transpolijärjestelmä on rakennettu epäinhimillisen portinvartijamallin mukaan, ja sen hallinnon tehtävissä on anti-trans-aktiiveja. Kohtelu on nöyryyttävää henkistä väkivaltaa, ja muutoksen täytyy tapahtua niin luokitusten, hoitosuosituksen, rahoituksen sekä henkilökunnan parissa. Muutos vaatii monimuotoista kamppailua ja tiedon levittämistä. Jokainen, huolimatta heidän omasta asemastaan ja taustastaan, voi pitää nykyjärjestelmän ongelmia esillä ja vaatia parempaa vaihtoehtoa sekä transyhteisön äänen kuuntelemista niin työpaikoilla, järjestöissä, vapaaehtoistyössä, mielenosoituksissa, internetissä kuin vaaliuurnilla. Kamppailun voittaminen vaatii laajaa solidaarisuutta yhteiskunnallisten liikkeiden, organisaatioiden ja toimijoiden välillä. Se on kuitenkin tehtävissä. 

Auroran ja Trans ry:n Transpoli jäähylle! -blokki kokoontuu 27.6 kello 11:45 Fabianinkadun ja Yliopistonkadun risteyksessä. Tule mukaan!

Lisälukemistoa:

Kehrääjän artikkeli transnuorten asemasta: https://kehraaja.com/kuvaile-minulle-miten-masturboit-julkikuvan-takaa-paljastuu-transpolien-nuorten-synkka-tilanne/

Trans ry:n kannanotto transpoleja vastaan: https://transry.fi/kannanotot/miksi-vaadimme-transpolia-jaahylle/

Hoitomalleista: https://sukupuolenosaamiskeskus.fi/2025/05/07/saksa-suomen-edelle-transnuorten-hoidoissa/

Artikkeli Kaltialasta, eheytyksestä ja oikeistosta: https://www.erininthemorning.com/p/abusive-practices-and-conversion

Anti-trans-liikkeestä: https://vitanuovablogi.wordpress.com/2025/06/08/hankala-transviha-ja-viela-hankalampi-transmisogynia-vasemmistolaista-solidaarisuutta-etsimassa/

Tietopankki vuodelta 2019: https://julmaria.wordpress.com/tietopankki/

Tietoa Kaltialasta ja muista anti-trans-toimijoista: @suomea_ei_ole_olemassa-tili instagramissa sekä https://sukupuolidystopia.github.io/

@transpolitiikka (Instagram), kokemuksia transpolijärjestelmästä

Judith Butlerin kirja Kuka pelkää sukupuolta? (2024) anti-gender-liikkeestä