Aurora Helsinki kokoontui tänään yhdessä muiden helsinkiläisten tovereiden kanssa osoittamaan solidaarisuutta Saksassa tällä viikolla vankeusrangaistuksiin tuomituille antifasisteille sekä muistamaan pariisilaista toveria, joka joutui maksamaan kymmenen vuotta sitten henkensä äärioikeiston vastaisen vakaumuksensa takia.
Vuodesta 2020 asti vangittuna ollut saksalainen antifasisti Lina E. tuomittiin tänä keskiviikkona yli viiden vuoden vankeusrangaistukseen “rikollisjärjestön” perustamisesta sekä natseihin kohdistuneista omaisuus- ja väkivaltarikoksista. Linan ja hänen tovereidensa oikeudenkäyntiä leimasivat alusta asti syyttäjän esittämien argumenttien poliittinen värittyneisyys sekä lukuisat oikeusprosessiin liittyvät viivästykset, jotka lykkäsivät tuomion antamista usealla kuukaudella. Linan lisäksi hänen kanssaan syytettyinä olleet toverit saivat ehdottomia tuomioita kahdesta vuodesta päälle kolmeen vuoteen. Nämä tuomiot ovat saaneet tuhannet ihmiset lähtemään kaduille ympäri Saksaa ja lauantaina 3. kesäkuuta järjestetään poliisin mielenosoituskiellosta huolimatta koko liittovaltion laajuinen Tag X -mobilisaatio Leipzigissa, jolla halutaan protestoida antifasistisen toiminnan yhä kiihtyvää kriminalisaatiota vastaan. Tuomitsemme Saksan valtion poliittiset tukahduttamistoimet, joilla halutaan murskata vastarinta Saksassa aktiivisesti ihmisiä murhaavaa äärioikeistoa vastaan, ja vaadimme toveriemme vapauttamista!
Samalla haluamme muistaa Pariisissa natsien murhaamaa antifasistia Clément Méricia, jonka kuolemasta tulee kuluneeksi 5. kesäkuuta kymmenen vuotta. Clément tunnettiin ryhmässään aktiivisena ja luotettavana toverina, jonka perintö on ollut läsnä viimeisen kymmenen vuoden aikana hänen muistokseen vuosittain järjestetyissä mielenosoituksissa sekä laajemmin antifasistisessa liikkeessä sen toimiessa niin Ranskan äärioikeistoa kuin valtiotakin vastaan. Clémentin muistoksi järjestetään 1.-6.6.2023 kansainvälinen antifasistinen viikko Pariisissa ja haluamme tällä kuvalla osaltamme välittää terveiset tovereillemme Ranskassa siitä, että Clementin muisto elää kaikkialla osana toimintaa äärioikeistoa ja sen ihmisvihamielistä politiikkaa vastaan!
Freiheit für Lina!
Clément Méric – toujours présent!
Koko Helsinki vihaa natseja!