Tuoreen kyselytutkimuksen tulokset heijastavat vahvasti hallituksen luokkapolitiikan pitkään selvinä pidettyjä seurauksia; yli kaksi kolmasosaa suomalaisista on tyytymättömiä Petteri Orpon johtamaan oikeistohallitukseen.

Uutissuomalaisen toteuttamassa gallupissa korostuu erityisesti pienituloisten sekä naisten tyytymättömyys hallituspolitiikkaan. Suurituloiset olivat hallitukseen kaikkein myötämielisemmin suhtautuva ryhmä – he eivät tunne hallituksen aiheuttamaa kipua.

Tuloksessa ei ole mitään yllättävää. Hallituksen talouspolitiikka on rakennettu elinkeinoelämän ehdoilla ja sen keskeisimpänä tehtävänä on yksityisen pääoman sekä suurituloisten etujen ajaminen. Sosiaaliturvaleikkaukset, ansiosidonnaisen työttömyysturvan heikennykset, lakko-oikeuden rajoittaminen ja naisvaltaisten alojen palkankorotusten sitominen vientialoihin ovat iskeneet suoraan taloudellisesti heikoimmassa asemassa oleviin. Samalla suurituloisten verotusta on kevennetty ja yritystuet jätetty leikkausten ulkopuolelle.

Kyse ei ole hallituksen epäonnistumisesta, vaan tietoisesta linjavalinnasta. Kokoomusvetoisen hallituksen keskeinen tavoite on vahvistaa hyvätuloisten yhteiskunnallista ja taloudellista asemaa sekä eriarvoisuutta lietsoessaan heikentää työväenluokan taistelukykyä.

Kokoomuksen suuri onnistuminen onkin jo pitkään ollut sen härskin luokkakantaisen politiikan – yksinomaan pääoman etuja ajavien verohelpotusten ja pienipalkkaisten kurjuuttamisen – esittäminen rationaalisena tai vakauttavana taloudellisena linjana. Elinkeinoelämän etu tulee hallitukselle aina ennen työllisyysasteen nostamista tai ”velkalaivan kääntämistä”, vaikka juuri niiden varjolla Orpon hallitus äänestettiin valtaan.

Siitä huolimatta, että kokoomuksen näennäinen talousosaaminen löi eduskuntavaaleissa läpi, on se käytäntöön pantuna äärimmäisen epäsuosittua. Tyytymättymyys näkyy jo koko yhteiskunnassa ruokapöydistä kaduille – yhteiskunnan peruspalveluiden mureneminen ei jää keneltäkään niitä tarvitsevalta huomaamatta. Latentin turhautumisen kääntämiselle toiminnaksi on huutava tarve.

Luokkavihamieliselle hallitukselle on kyettävä esittämään yhtenäinen vastalause, minkä lisäksi meidän on artikuloitava visio paremmasta tulevaisuudesta. Mikäli emme halua vaatimuksissamme tyytyä vaisuihin myönnytyksiin, on sosialistisen yhteiskuntamallin puolesta järjestäytyminen yhteinen tehtävämme.

Poliittisen toiminnan muodot ja päämäärät on asetettava ohi yhden hallituksen vastustamisen, kohti järjestäytynyttä laajan työväenluokan puolia pitävää liikettä. Sen puuttuessa pääoman ehdoilla toimiva talousjärjestelmä tai sitä palvelevat hallitukset eivät tule kaatumaan.

Luokkapolitiikkaa tehdään joka tapauksessa – kysymys on vain siitä, kenen ehdoilla. Kommunistisena liikkeenä järjestäytyminen on oman luokkamme ehtojen asettamista.