Transihmiset ja työelämä

Työväenluokan eri risteymäkohdat ovat keskeisiä politiikassamme. Transihmisten työmarkkina-asema jää kauas yleisestä keskustelusta, mutta on tärkeä kamppailu, johon meillä on annettavaa.

Transsukupuolisten ihmisten työllisyysaste on cissukupuolisia alhaisempi. Työ- ja opiskelukyky, jotka tukevat työskentelyä, ovat suoraan yhteydessä transihmisiltä epäoikeudenmukaisesti evättyyn transterveydenhuoltoon. Kun henkilö ei saa elää omassa sukupuolessaan turvassa syrjinnältä, mielenterveys ja sitä kautta kyky osallistua yhteiskuntaan muun muassa työn kautta heikkenee merkittävästi. Transpolit Helsingissä, Tampereella ja koko maailmalla toimivat portinvartijoina transterveydenhuollon saatavuuden tiellä. Heidän mukaansa portinvartijuus on tarpeellista, jotta cisihmiset eivät vahingossakaan transitioituisi väärään sukupuoleen. Tällä hetkellä vaara siitä on häviävän pieni, kun taas transihmisten henkiä säästävät hoidot pidetään heidän saavuttamattomissaan. Aiheen käsittelemistä varten olemme keränneet kyselyn Suomessa asuvilta transihmisiltä. Vastaukset vastasivat yllättävän paljon olemassa olevaa tutkimustietoa transihmisten asemasta työmarkkinoilla. Käsittelemme aihetta kahdessa artikkelissa, joista tämä on ensimmäinen ja antaa yleiskuvaa sekä käsittelee aiheen historiaa. Toisessa artikkelissa syvennymme enemmän kyselyyn, jonka kautta käsittelemme työelämän intersektioita, syrjinnän eri muotoja sekä näistä johtuvaa itsesensuuria.

EU:n perusoikeusviraston LGBTQ-tutkimuksen mukaan transihmisten työttömyysaste on lähes kaksinkertainen muihin LGBTQ- vastaajiin verrattuna. Suuri osa transihmisistä myös piilottaa identiteettiään työelämässä ja esimerkiksi transmiehistä 81 % ilmoitti piilottavansa transtaustansa työpaikalla. Valtaosa syrjintää kokeneista ei myöskään ilmoita kokemuksistaan, koska he eivät usko sen johtavan muutokseen tai pelkäävät, ettei heidän kokemuksiaan oteta vakavasti. 

Transihmisten näkökulma työelämän todellisuuteen on tärkeä. Toteutimme alkuvuodesta 2026 Transsukupuolisuus työelämässä -kyselyn, jota jaettiin sekä suljetussa transihmisille suunnatussa ryhmässä että julkisesti Instagramissa. Kymmenen viikon aikana kyselyyn saimme 84 vastausta. Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa kokemuksia ja tunnistaa ilmiöitä, jotka jäävät määrällisessä tutkimuksessa helposti piiloon. Ollessamme kommunistinen ryhmä, vasemmistolainen maailmankuva näkyy todennäköisesti jonkin verran vastaajien demografiassa, vaikka vastaukset ovatkin monipuolisia. Kirjoitimme vastausten pohjalta kaksi artikkelia, jotka pyrkivät nostamaan esiin transihmisten todellisia kokemuksia pelkkien lukujen sijaan. Kyselyn kohderyhmää olivat kaikki Suomessa asuvat transihmiset.

Vastaajien ikähaarukka oli 16–60 vuotta, painottuen 25–35-vuotiaisiin. Kyselyhetkellä yli puolet vastaajista oli työsuhteessa ja työttömistä suuri osa pääasiassa opiskelijoita tai työmarkkinatuella eläviä. Moni työskenteli osa-aikaisesti, nollatuntisopimuksella tai keikka- ja freelancetyössä monilla eri aloilla, joskin aineistossa korostuivat IT- sekä taide- ja kulttuurialat. Aineisto kertoo osaltaan siitä ettei transsukupuolisten työelämäkokemuksia voi rajata yksittäisiin ammattiryhmiin tai toimialoihin.

Historia

Suomessa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asema on muuttunut viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana, mutta muutos on ollut hidasta. 1970-luvulla sukupuolivähemmistöt olivat vielä seksuaalivähemmistöjäkin näkymättömämpiä yhteiskunnassa, ja vain harvat uskaltautuivat ilmaisemaan identiteettiään julkisesti tai työpaikoilla. Samalla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistui vahva rikos-, synti- ja sairausleima, joka vaikutti suoraan myös työmarkkina-asemaan. AIDS-epidemian aikana 1980-luvulla nämä stigmat vahvistuivat entisestään.

1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla alkoi vähitellen näkyä oikeudellisia ja yhteiskunnallisia kamppailuja, joissa vaadittiin mahdollisuutta muuttaa nimi ja henkilötunnus vastaamaan omaa sukupuolta. Samalla sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä alettiin käsitteellisesti erottaa toisistaan, ja trans- sekä intersukupuolisia alettiin kuvata omana ryhmänään sukupuolivähemmistöjen käsitteen alla. Tästä huolimatta lainsäädäntö ja lääketieteelliset käytännöt ovat säilyttäneet kontrollin transihmisten elämässä.

Vuoden 2002 translaki mahdollisti juridisen sukupuolen vahvistamisen, mutta siihen sisältyi ihmisoikeusongelmia, kuten lisääntymiskyvyttömyysvaatimus. Euroopan Unionin tuomioistuin oli linjannut jo 1994, että sukupuolenkorjaukseen perustuva työsyrjintä on kiellettyä, mutta Suomen lainsäädäntö ei pitkään vastannut tähän. Lääketieteellinen luokittelu on myös muuttunut hitaasti ja esimerkiksi transvestisuus poistettiin mielenterveyshäiriöiden luokituksesta vasta vuonna 2011. Merkittävä muutos oli 2023 translaki, jossa vihdoin vuosien taistelun jälkeen luovuttiin lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksesta ja sukupuolen juridinen vahvistaminen irrotettiin lääketieteellisestä prosessista.

Transihmisenä työmarkkinoilla

Sukupuolinormit, lääketieteelliset portinvartijajärjestelmät sekä työmarkkinoiden epävarmuus muovaavat sitä, millaiset mahdollisuudet transihmisillä on osallistua työelämään ja rakentaa toimeentuloaan. Transihmiset kohtaavat edelleen muuta väestöä huomattavasti enemmän työttömyyttä, taloudellista haavoittuvaisuutta sekä syrjintää, mikä näkyi kyselymme vastauksissa:

”…olen pärjännyt työhaussa huonommin kuin cissukupuoliset opiskelijakaverit.”

Normit määrittävät yhteiskunnan toimintaa ja sen myötä myös työelämää. Ne ovat historiallisesti jättäneet ulkopuolelleen ne, jotka eivät mahdu tai halua mahtua sukupuolen binäärisiin lokeroihin. Transihmisten kokemukset työelämässä kuvaavat yksilöllisten tarinoiden lisäksi laajempia rakenteita ja järjestelmiä, joissa kohtaavat monenlainen epävarmuus toimeentulosta ja terveydenhuollosta. Vastauksissa nousivat keskeisinä teemoina myös pelot syrjinnästä ja ennakkoluuloista, mutta myös hitaat kehitysaskeleet kohti solidaarisuutta varsinkin lähiesihenkilöiden toimesta:

”…esihenkilöni puuttui tilanteeseen selitettyäni tilanteen ja otti vahvasti puoleni, ja painosti että yrityksessämme jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kuin on, ja erilaisuus on hyväksyttyä ja rikkaus.”

Työelämään osallistumiseen vaikuttavat myös sukupuolenkorjausprosessiin liittyvät rakenteelliset esteet. Pitkät hoitojonot ja diagnoosiprosessit voivat aiheuttaa niin sanotun “odotushuone-efektin”, jossa elämä tuntuu olevan pysähdyksissä odotettaessa hoitoja tai diagnoosia. Tällainen epävarmuus voi johtaa sosiaalisten tilanteiden välttelyyn, eristäytymiseen sekä työ- ja opiskelumahdollisuuksien lykkäämiseen.

”Ennen kuin sain tarvitsemaani hoitoa, en pystynyt tekemään töitä.”

”Transition takia en usko että pystyn työskentelemään aloilla, missä asiakkailta voisi kohdata haukkumista tms”

Erityisesti nuorten kohdalla tämä voi tarkoittaa työelämässä ikätovereista jälkeen jäämistä ja taloudellisen aseman heikkenemistä jo varhaisessa vaiheessa. 

Työurat eivät useimmiten katkea transitioprosessiin, mutta transitio pyritään monesti tietoisesti ajoittamaan työ- tai opiskelupaikkojen välisiin siirtymiin. 

”Vaihdoin nimeni työsuhteiden välillä joten pääsin aloittamaan minuna puhtaalta pöydältä uudessa työssä.”

Tämä kertoo osaltaan työelämän kyvyttömyydestä taipua vastaamaan kaikkien ihmisten tarpeisiin. Dysforian aiheuttamat oireet voivat viedä työkyvyn, kuten katkennut luukin. Näitä katsotaan kuitenkin terveydenhuollossa eri linssin läpi: toinen saa sairaslomaa ja toiselle toipumiseen myönnetty aika ja resurssit ovat vaakalaudalla. Transihmiset asetetaan systemaattisesti heikompaan asemaan.

Vastaajista osa toi esille transsukupuolisuuden ja siihen liitännäisten kokemusten vaikuttaneen alanvalintaan. Vastaajat kuvaavat hakeutuneensa aloille, jotka koetaan turvallisiksi ja hyväksyviksi.

”Hain todella tietynlaisia työpaikkoja, sellaisia, joissa mainostettiin monimuotoisuuslupausta tms.”

Tämä näkyy erityisesti ihmisläheisissä ja vähemmistöjä tukevissa ammateissa, kuten nuoriso- ja sosiaalityössä, sekä taiteen ja kulttuurin parissa. Lisäksi jotkut valinnat liittyvät identiteetin vahvistamiseen, esimerkiksi eräs vastaaja kuvasi hakeutuneensa maskuliinisuutta tukeviin tehtäviin vartiointialalla; ”alalle hakeutuminen todellakin oli itselleni yksi aikaisin maskuliinisen identiteetin tukeva teko”, tai työympäristöjen mukautumiseen, kuten IT-alalla, jossa pukukoodit ja julkinen näkyvyys ovat vähäisempiä.

Transihmiset eivät ole tasa-arvoisia työelämässä ja opiskeluympäristöissä, joten heidän toimeentulonsa on lähtökohtaisesti vaarantuneena useammin cisihmisiin verrattuna. Kyse ei ole pelkästään asenneilmapiiristä ja mielipiteisiin puuttumisesta, vaan transihmisten kohtaamasta rakenteellisesta sorrosta. Ongelman ratkaisu edellyttää tilanteen kartoittamista, joten ajankohtainen tutkimus aiheesta on tarpeellista.

Seuraavassa artikkelissa tarkastelemme tarkemmin kyselyn tuloksia ja erityisesti transihmisten työmarkkina-aseman haavoittuvuutta, ongelmia ja esteitä sukupuolenkorjaushoitoihin hakeutumiseen ja hoidon saamiseen liittyen, työelämässä kohdattua syrjintää ja kaapissa olemista sekä seksismin ja transfobian intersektioita. 

Lähteet: